Rahan säästäminen pienistä tuloista

rahan säästäminen

”Rahan säästäminen pienistä tuloista on mahdotonta” on varsin usein kuultava lausahdus raha-asioihin ja sijoittamiseen liittyvissä keskusteluissa. Kyseessä onkin yksi suurimpia sijoittamiseen liittyviä väärinkäsityksiä. Pienillä tuloilla säästäminen ja sijoittaminen voi toki olla hankalaa ja jopa tylsääkin puuhaa, mutta mahdotonta se ei pitkässä juoksussa suinkaan ole.

Pienetkin, säännölliset säästöt voivat pitkällä aikavälillä nousta hyvinkin merkittäviksi summiksi – etenkin, mikäli nämä säästöt sijoitetaan tuotot maksimoiden, sen sijaan, että rahat jäävät käyttötilille tai taskun pohjalle vain pyörimään.

Eli oli mielessäsi sitten pitkän aikavälin sijoittamisen aloittaminen tai vaikka vain simppelin puskurirahaston kerryttäminen pähän päivän varalle, on se pienilläkin tuloilla mahdollista. Työlästä ehkä, mutta hyvinkin mahdollista. Koko operaation onnistuminen riippuukin hyvin pitkälti siitä, että säästötavoite on mitoitettu aina yksilökohtaisesti kunkin taloudelliseen tilanteeseen sopivaksi. Säästäminen pienistä tuloista vaatii siis suunnittelua, hieman ponnisteluja sekä pitkäjänteisyyttä ja järjestelmällisyyttä.

Seuraavassa kerromme vielä käytännön vinkkejä siihen, miten pienistä tuloista säästämiseen voi saada lisäpontta.

Tarkastele budjettiasi – kulut kuriin!

Säästämisen aloittamisessa avainasemassa on aina oman budjetin laatiminen, mikä tarkoittaa toisin sanoen kaikkien tulojen ja menojen määrittelemistä. Tällä tavoin saat selville sekä sen, kuinka paljon sinulla olisi mahdollista tuloistasi säästää, kuin myös sen, onko jotkin omakohtaiset kulusi liian korkealla tasolla tuloihisi nähden.

Löydät sivustoltamme kattavan budjettilaskurin, jonka avulla voit selvittää helposti kuukausittaisesta tai vaikkapa vuosittaisesta budjetistasi sellaiset ylijäävät summat, joita voisit säästöön sujauttaa. Samalla pystyt toki myös havainnoimaan oman henkilökohtaisen tai kokonaisen kotitalouden budjetista ne suurimmat kuluerät, joista olisi mahdollista ehkä nipistää euro tai pari pois sopivilla säästö-peliliikkeillä.

Tärkein sääntö säästämisessä on kuitenkin se, ettei säästöön kannata laittaa sellaisia summia, mitkä horjuttavat omaa taloutta epätasapainoon. Säästettävät rahasummat kannattaakin aina olla oikeasti sellaista ”ylimääräistä” rahaa, joka on helppo sivuun normaalista budjetista laittaa. Ja mikäli tällaista ”ylimääräistä” säästörahaa ei omasta budjestista löydy, voi sellaista olla hyvinkin vapautettavissa parempaan käyttöön omakohtaista tai koko kotitalouden kulurakennetta tarkastelemalla.

Pienistä tuloista säästäminen perustuukin hyvin pitkälti juuri kulujen minimointiin. Tämä toki tarkoittaa myös sitä, että rahan säästäminen voi vaatia koviakin päätöksiä ja vaikkapa tietyistä asioista luopumista. Tietyissä elämäntilanteissa säästämiseen ei välttämättä ole kuitenkaan edes mahdollista, ja myös tämä on toki hyvä tiedostaa.

Omakohtaisten – tai koko kotitalouden – kulujen hahmottaminen avittaa kuitenkin talouden suunnittelua aina oli elämäntilanteesi sitten millainen tahansa. Tästä syystä oman budjetin hahmottelu ja hallinta onkin suotavaa aina, vaikkei säästäminen olisikaan ensimmäisenä asiana tavoitelistalla.

Mikrosäästämisellä alkuun

Yksi hyvä tapa säästämisen helppoon aloittamiseen on niin kutsuttu mikrosäästäminen. Mikrosäästämisessä jokaisesta tekemästäsi korttiostoksesta siirtyy automaattisesti yksi euro (tai pieni summa) rahastoon tai muulle säästötilille itseasettamiisi ehtoihin ja tulostavoitteisiin perustuen.

Eli aina kun teet käytät pankkikorttiasi maksamiseen, siirtyy pieni summa rahaa käyttötililtäsi säästöön automaattisesti. Nykyisin vastaavanlaisia mikrosäästöpalveluita onkin tarjolla jo lähes jokaisella pankilla, ja niitä kannattaa eittämättä hyödyntää säästämisen aloittamiseen. Tämän helpommaksi ei nimittäin piensäästäminen tule.

Kilpailuta sopimukset

Sähkösopimukset, puhelin- ja nettiliittymät ja erinäiset vakuutukset ovat eittämättä sellaisia seikkoja, joihin liittyvistä toimista kukaan meistä ei varmastikaan suoranaisesti nauti. Näiden sopimusten kilpailuttamisesta voi kuitenkin koitua sekä yksittäiselle henkilölle että etenkin kokonaisille kotitalouksille isojakin kuukausittaisia säästöjä.

Mikäli esimerkiksi onnistut säästämään keskimäärin 5 euroa kuukaudessa sähkösopimuksessa, internet- ja puhelinliittymässä sekä omissa vakuutuksissasi, tuo tämä neliosainen nipistys sinulle 240 euron säästöt vuodessa – ja 1 200 euron säästöt viidessä vuodessa.

Muita säästöjä asumiskustannuksista?

Kukaan meistä ei varmastikaan nauti myöskään muuttamisesta sekä kaikkeen siihen liittyvästä härdellistä. Asunnon vaihtaminen säästöjen saavuttamiseksi ei siis ole mikään järin käypä neuvo, mutta tietyissä rajatapauksissa omien asuinolosuhteiden pohtiminen voi tietty myös paikallaan olla. Kuukausibudjetin suurimmat summat kun menevät aina näihin pakollisiin asumiskustannuksiin, on niistä useimmiten mahdollista myös ne suurimmat euromäärät säästää.

Esimerkiksi ylihintaisessa, itselleen täydellisesti sopimattomassa asunnossa ei siis kannata välttämättä asua vain pelkästään sen vuoksi, että muuttaminen on työlästä. Tällä tapaa et kulutakaan pelkästään omaa lompakkoasi vaan myös omaa yleistä hyvinvointiasi kuin myös tulevaisuuden näkymiäsi.

Tee fiksuja valintoja

Jokapäiväiseen elämään liittyy myös monia muita toimia, joista säännöllisiä, pieniä säästöjä on mahdollista kerryttää parempaan käyttöön. Näissä tapauksissa nimittäin pienistä puroista voi kertyä pitkässä juoksussa isokin virtaus.

Tällaisia säästötoimia ovatkin muun muassa pyörällä tai jaloin kulkeminen, joukkoliikenteen suosiminen, alennusten hyödyntäminen, ruuan omatoiminen valmistaminen ja eväiden suosiminen ostettujen lounaiden sijaan, terveelliset elämäntavat ja jatkuvan työkyvyn ylläpitäminen sekä ylipäätään omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. Kaikki tällaiset fiksut valinnat voivat tuoda yksilölle ja kokonaiselle kotitaloudelle hyviä säästöjä, jotka saa kasvamaan korkoa edelleen sijoittamalla.

Fiksujen valintojen tekemiseen liittyy toki myös seuraava tämän kirjoituksen kappale…

Tarkastelu hintoja – hanki laatua

Kaikkien tarpeettomien hankintojen välttäminen liittyy tietty aina säästämisen periaatteisiin, mutta aina silloin tällöin vastaan saattaa tulla tilanteita, joissa tietynlaisia hankintoja tai investointeja on pakko tehdä. Tällaisissa pakkoraoissa tuotteiden ja palveluiden hintavertailu on tietenkin avainasemassa, ja hintojen haravointi onkin nykyisin netin kautta äärimmäisen helppoa. Miksi siis maksaa jostakin tuotteesta ylimääräistä, jos sen tietää saavan toisaalta jopa kymmeniä euroja edullisemmin.

Pelkästään halvimpien hintojen perässä juoksemiseen kannattaa vetää tietyt rajat, sillä monissa tapauksissa laadusta kannattaa oikeasti myös maksaa. Usein korkeammasta hinnasta voidaankin vetää suoria suuntaviivoja tuotteen laatuun ja etenkin kestävyyteen, jolloin oikeaoppisella huolenpidolla tuotteelle saa elinikää huomattavasti enemmän halpaan ja heikkolaatuiseen tuotteeseen verrattuna. Oma motivaatio hankittujen tuotteiden huoltamiseen onkin korkeampi laatua hankitessa.

Laadun suosiminen ostoksissa määrän sijaan voikin siis säästää sekä lompakkoasi että luontoa ja koko maapalloa ylipäätään. Arkielämän ekologiset valinnat ovatkin usein niitä parhaiten säästöjä kerryttäviä, yksittäisiä ratkaisuja!

Muista myös, että nykyisin on tarjolla runsain mitoin erilaisia vuokrauspalveluita, joista on mahdollista vuokrata erinäisiä, harvemmin tarvittavia kulutustuotteita ja tarvikkeita. Harvakseltaan tarvittavaa työkalua ei siis kannata välttämättä ostaa omaksi, mikäli sellaista ei satu joltakin tuttavalta tai vaikkapa naapurilta lainaksi löytymään. Vuokraaminen voi tuntua alkuun rahantuhlaukselta, mutta samaa tuhlaustahan se on hankkia työkalu, laite tai muu tuote, joka jää kaapin pohjalle pölyttymään yhden käyttökerran jälkeen.

Määritä tavoitteesi ja aloita!

Säästämisen aloittaminen on kannattavaa jo lähtökohtaisesti jo ilman minkäänlaisia asetettuja tavoitteita. Tavoitteiden asettamisen kautta säästämisen aloittaminen on kuitenkin usein huomattavasti helpompaa, sillä tällä tavoin yksilö – tai kokonainen kotitalous – saa huomattavasti paremman kokonaiskuvan säästämisestä yleisen motivaatiolisän ohella.

Eli, oli tähtäimessäsi sitten uusi polkupyörä, auto, oma omistus tai sijoitusasunto, tulevat häät tai vaikkapa oman asunnon kokonaisvaltainen remontti, kannattaa tavoite aina nimetä säästämissuunnitelmaa tehtäessä. Ja kun tällaiseen yksittäiseen tavoitteeseen on säästämällä yltänyt, on säästämisen ja sijoittamisen säännönmukainen jatkaminen huomattavasti helpompaa – sillä koko homma sujuu tämän jälkeen ”kuin itsestään”.

Säästämisen ja sijoittamisen aloittamisessa auttaa toki myös se, ettei operaatio ole suuremmissa kotitalouksissa yksittäisen henkilön harteilla. Kun kyseiseen operaation sitouttaa kokonaisen kotitalouden, on sekä säästämisen aloittaminen että asetettuihin tavoitteisiin yltäminen ehdottomasti helpompaa. Säästämisestä kannattaakin aina tehdä koko kotitaloutta koskeva, yhteinen asia, jolloin koko säästö- ja sijoitussuunnitelma on rakennettu heti alkujaan kestävämmälle pohjalle.

Kuukausisäästäminen: Laita rahasi poikimaan!

Kuukausisäästäminen on ehdottoman kannattava tapa säästämisen ja sijoittamisen aloittamiseen pienilläkin tuloilla, sillä tällä tapaa säästämisestä tulee heti alkuunsa sekä automaattista että samalla helppoa, kuin myös säännöllistä ja järjestelmällistä. Kuukausisäästösopimus voi myös tuottaa tuottaa omat säästöt koko säästämisoperaatioon, sillä esimerkiksi Nordnetilla voit sijoittaa kuukausisäästösopimuksen avulla erinäisiin ETF-rahastoihin ilman ostokohtaisia välityspalkkioita. Mikäli taasen siirrät rahaa manuaalisesti omalle arvo-osuustilillesi, ja hankit tämän jälkeen ETF-rahasto-osuuksia omatoimisesti, täytyy ostokohtaiset välityspalkkiot maksaa normaalisti.

Tällaiset säästösopimuksiin sisältyvät, edulliset sijoituskeinot kannattaakin aina hyödyntää – etenkin, mikäli rahaa laitetaan säästöön juurikin vähitellen pienempiä summia. Samalla kannattaa myös muistaa, että säästäminen kannattaa kohdistaa muutoinkin vähäisillä kustannuksilla varustettuihin sijoituskohteisiin – kuten esimerkiksi rahastoihin, joissa on matalat – tai jopa täysin olemattomat – hallinnointikulut. Tällä tapaa maksimoit tuottosi pienillekin säästöillesi heti alusta lähtien!

Kuukausisäästämisellä saat myös rahastosijoituksiisi automaattisesti ajallista hajautusta, jolloin hankit rahasto-osuuksia kuukausittaisilla sijoituksillasi tasaisesti. Et siis tule hankkimaan vahingossa isoa rahasto-osuutta juuri silloin, kun rahaston arvo on korkeimmillaan, jonka jälkeen mahdollinen rahaston arvonlasku syö sijoituksiisi nopeastikin ison loven. Säännöllisellä sijoittamisella sinun ei siis tarvitse miettiä onko nyt oikea tapa jonkin tietyn rahaston hankintaan.

Ja miksikö tämä ylimäärinen raha kannattaa sitten oikeasti sijoittaa esimerkiksi rahastoihin sen sijaan, että kyseiset rahasummat varastoisi vain omalle käyttötilille? Tähän on selkeä syy: inflaatio. Jos esimerkiksi olet jemmannut käyttötilillesi 10 000 euron säästöt, on tuo kyseinen säästösumma 30 vuoden päästä puolittunut, mikäli vuotuinen 2% inflaatiotaso säilyy. Tästä syystä säästäminen kannattaakin aina tehdä suunnitelmallisesti sijoittamalla ylimääräiset rahat tuottaviin sijoituskohteisiin, vaikka se voi alkuun työläämmältä vaihtoehdolta tuntuakin.

Säästäminen pienillä tuloilla – yhteenveto:

Summa summarum: säästäminen on ehdottomasti mahdollista pienilläkin tuloilla – operaatio vain vaatii suunnitelmallisuutta ja järjestelmällisyyttä. Realistisilla tavoitteilla, pitkäjänteisyydellä ja harkituilla valinnoilla saat kuitenkin aivan varmasti turvattua taloutesi pitkällä aikajänteellä.

Tsekkaa myös sivustoltamme löytyvä korkoa korolle laskuri, jonka avulla voit helposti laskea, kuinka paljon omat säästösi tulevat vuosien saatossa korkoa kasvamaan. Laskurilla näet helposti, kuinka pienikin lisäys tuottavuudessa kasvattaa lopullista tuottosummaa pitkällä aikajänteellä.

Kuten sanottua, säästämisen ja sijoittamisen polulla alku on aina vaikein osuus, mutta hoitamalla nämä ensimmäiset askeleet oikein, saat säästämisen operaation välittömästi oikeille raiteille. Ja pääset toki myös nauttimaan tämän työn helmistä sitten myöhemmässä ajankohdassa ansaittujen tuottojen myötä!

Kommentit

Lisää kommentti

mood_bad
  • Ei kommentteja.
  • chat
    Lisää kommentti