Korkoa korolle laskuri (uusi)

Alkusijoitus

%
Vuodet
Kuukaudet

Säännölliset sijoitukset

Tulokset

Korkoa korolle laskuri, sijoituslaskuri, tuottolaskuri, säästölaskuri. Sijoitusten tulevia tuottoja on laskettu vuosien saatossa lukuisilla erinimisillä laskureilla, mutta niitä kaikkia yhdistää yksi seikka: korkoa korolle -ilmiö. Tämä kumulatiiviseen korkoon – eli niin sanottuun koron korkoon – perustuva taka-ajatus merkkaakin sitä, että alkuperäisen sijoitussumman ohessa myös sijoituksen varsinaiset tuotot kasvavat korkoa ja tuottavat lisätuloja.

Korkoa korolle -ilmiö onkin äärimmäisen tärkeässä roolissa pitkän aikajänteen sijoittamisessa – sekä toki myös säästämisessä. Monille voikin olla hankalaa käsittää, että korkoa korolle -efektin myötä 450 euron kuukausittaiset sijoitukset kasvavat 8% vuosituotolla 35 vuodessa pitkälti yli miljoonan euron kokoluokkaan!

Sijoituskohteet.fi tarjoaakin kaikille sijoittamisesta kiinnostuneille helppokäyttöisen sijoituslaskurin, joka osoittaa korkoa korolle -ilmiön vaikutuksen pitkän aikavälin sijoittamisessa ja säästämisessä. Tämän korkoa korolle laskurin avulla pystytkin hahmottamaan nopeasti kuinka varallisuutesi kehittyy ajan kuluessa sijoittamisen ja säästämisen parissa.

Kuinka korkoa korolle laskuri toimii?

Korkoa korolle laskurin käyttäminen on simppeliä, eikä sijoitustuoton laskeminen ole kuin muutaman klikkauksen ja näpäytyksen päässä. Alta löydät vielä tarkat, vaiheittaiset ohjeet siihen, miten saat sijoituslaskurin avulla tulevat tuotot laskettua:

  1. Määritä alkupääoma. Mikä on sijoittamiseen/säästämiseen käytettävä alkupääoma? Mikäli tarkoituksenasi on laskea pelkän kuukausisijoittamisen tai -säästämisen korkoa korolle kasvua, laita alkupääomaksi 0.
  2. Kuinka paljon säästät kuukaudessa? Miten monta euroa asetat säästöön jokaisen kuukautena säästöaikasi sisällä.
  3. Säästöaika – kuinka kauan aiot säästää samalla toimintamallilla.
  4. Mikä on sijoituksesi/säästösi keskimääräinen vuosituotto? Esimerkiksi Helsingin pörssissä keskimääräinen tuottoprosentti on ollut noin 7% per vuosi viimeisen 15 kalenterivuoden ajalta katsottuna. Korko- ja yhdistelmärahastoissa vuosittainen tuotto pyörii usein 3-4 prosentin tuntumissa.

Korkoa korolle -ilmiö

”Korkoa korolle on maailman kahdeksas ihme. Joka sen ymmärtää, tienaa sen; joka ei sitä ymmärrä, maksaa sitä.”
-Albert Einstein

Jo itse Albert Einstein oli korkoa korolle -ilmiön puolestapuhuja 1900-luvulla, mutta korkoa korolle -efektin historiaa voidaan kartoittaa huomattavasti kauemmaksikin. Itseasiassa ensimmäiset korkoa korolle -malliin perustuvat velkakirjat ovat peräisin jopa noin vuodelta 2400 eaa. Sumerin Urukista, nykyisen Irakin alueilta. Korkoa korolle -ilmiö on siis tunnistettu jo kauan sitten, ja sitä tituleerataan maailman kahdeksannen ihmeen ohella myös modernin sivilisaation tukipilariksi.

Korkoa korolle -ilmiötä on aina paras havainnollistaa erinäisten esimerkkien kautta. Tässä niistä ehkäpä se yksinkertaisin:

Mikäli haluat yltää miljonääriksi eläkeikääsi mennessä, ja aloitat sijoittamisen esimerkiksi 15-vuotiaana 7 prosentin keskimääräisellä vuosituotolla, on sinun sijoitettava vain 186 euroa kuukaudessa. Ja mikäli taasen säästäminen alkaa esimerkiksi vastasyntyneelle lapselle heti syntymästä lähtien, on tuo vastasyntynyt lapsi eläkeiässä miljonääri vaivaisilla 66 euron sijoituksilla kuussa.

Silkka aika takoo siis sinulle tässä tapauksessa rahaa sijoitustesi kautta. Aika on siis rahaa. Mitä aiemmin korkoa korolle -ajatuksen siis sisäistät, ja alat laittaa edes pienen osan rahoistasi säästöön sijoitusten myötä, sitä paremmat ovat vaurastumisen mahdollisuutesi myöhemmän elämäsi kannalta. Pikavoittoja ei kannata hakea, vaan korkoa korolle -periaate kannattaakin laittaa poikimaan aina pitkän jänteen aikahaarukalla.

Korkoa korolle -kaava & esimerkki

Kertaluotoisen sijoituksen korkoa korolle -laskukaava voidaan esittää muun muassa seuraavalla tavalla.

K = S × (1+r/100)^t

Jossa,

K = Se loppusumma, mikä säästämällä on kertynyt vuosien saatossa

S = Alkuperäinen sijoitus (alkupääoma)

r = Korko

t = Säästämiseen käytetty aika vuosina

Matemaattiset kaavat kuitenkin usein lähinnä sekoittavat yleiskuvaa niiden selkeyttämisen sijaan. Korkoa korolle -ilmiötä onkin paras hahmottaa sijoituslaskurin näpräämisen ohella simppelin esimerkin turvin. Yllä kävimme jo läpi lyhyen esimerkin siitä, kuinka kukin voi säästämällä ”kasvaa” miljonääriksi, mutta korkoa korolle -kaavaa on silti hyvä käydä läpi vielä hieman tarkemman, vaiheittaisen esimerkin turvin. 

Kuvitellaan siis seuraavanlainen skenaario:

  1. Sovitaan, että esimerkissämme henkilö laittaa säästöön 10 000 euron summan yhdellä kertaa sellaiselle säästötilille, jossa korko on 4%, ja tämä korko maksetaan tilille kerran vuodessa.
  2. Kyseinen 10 000 euron sijoitus kasvaa siis ensimmäisenä vuonna korkoa 400 euroa, jonka myötä tilillä on ensimmäisen säästämisvuoden jälkeen yhteensä 10 400 euroa.
  3. Toisena vuonna kasvanut 10 400 euron summa kasvaa korkoa 416 euroa, ja tilillä on toisen vuoden jälkeen yhteensä 10 816 euroa.
  4. Kolmantena vuonna sama 4% korko tuottaa tilille uutta kasvua 432,64 euroa, ja tilin kokonaissaldo nousee 11 248,64 euroon. Kolmessa vuodessa alkuperäinen sijoitussumma on siis kasvanut pelkkää korkoa jo yli 1 200 euroa!

Kuten esimerkistä voikin huomata, on säästösumman kasvu kiihtyy korkoa korolle -periaatteen puitteissa vuosi vuodelta, jolloin säästö- tai sijoitustuoton kasvu on eksponentiaalista. Korkoa korolle -ilmiön sisäistäminen voidaankin sanoa olevan pitkäaikaisen säästö- ja sijoitustoiminnan perusta, sillä pitkän aikavälin sijoitustoiminnassa kärsivällisyys on hyve – ja tämän hyveen paras kaveri on korkoa korolle -kaava.

Laita korkoa korolle -periaate käytäntöön!

Sijoittaminen on ollut suosiossa mitattuna jatkuvassa kasvussa, ja mediassa onkin noussut toistuvasti esiin artikkeita jo nuorena sijoittamisen aloittaneista henkilöistä. Kaiken kaikkiaan tämä sijoittamisen suosio onkin näkynyt ihan jo valtiovallan tasolla, kun Suomen hallitus päätti ottaa Suomessa käyttöön 2020 vuoden alusta osakesäästötilit uutena sijoitustapana. Näiden osakesäästötilien mahdollistamisen kautta Suomen valtio pyrkiikin innostamaan ja kannustamaan suomalaisia kotitalouksia sijoittamisen pariin.

Vaikka sijoittamisen suosio onkin ollut kasvussa, on Suomi sijoittamisen maailmassa paljon vaikkapa länsinaapuriamme Ruotsia takamatkalla. Korkoa korolle -ilmiötä pyritään siis ruuvaamaan väestön pääkoppaan nyt myös valtiovallan toimesta.

Sijoittamisen aloittaminen on loppuviimein äärimmäisen helppoa ja alkuun pääsee vaikkapa ihan omassa pankissa vierailemalla ja asiasta keskustelemalla. Myös esimerkiksi Nordnet-nettipankki toimii osake- ja rahastovälittäjänä, ja sijoittamisen pääset aloittamaan kätevästi myös sen palvelussa ilmaisen tilin avaamalla. Tilin avauksen jälkeen voitkin sitten tehdä verkkopankistasi talletuksen omalle Nordnet-tilillesi, josta voit sijoittaa nuo talletetut varat rahastoihin tai osakkeisiin.

HUOM! Yksi seikka on kuitenkin äärimmäisen tärkeä korkoa korolle -sijoittamisen tuottavuuden kannalta: kulujen ja kustannusten minimointi. Esimerkiksi rahastoihin liittyy usein omat hallinnointipalkkiot sekä muun muassa merkintä- ja vaihtopalkkiot, jotka voivat pahimmillaan syödä korkoa korolle -sijoitusten tuottoja huomattavasti. Sijoittaminen ja säästäminen kannattaa siis eittämättä aloittaa matalakuluisten rahastojen parista.

Osakesijoittaminen soveltuu taasen paremmin suurempien rahasummien kanssa pelaaville, tietoisemmille sijoittajille. On toki totta, että monet menestyneetkin sijoittajat ovat saattaneet aloittaa oman sijoitusuransa osakkeiden parista, mutta pääsääntöisesti ne vaativat sijoittajalta sekä enemmän työtä että tietoa, ja vaikka ne voivatkin sisältää mahdollisuudet suurempiin tuottoihin rahastoihin verrattuna, on osakekaupoissa aina myös suuremmat riskit korkeampien kulujen lisäksi. Tämä yhtälö ei siis sinällään ole varmasti sovi aivan jokaiselle aloittelevalle sijoittajalle.

Alta löydät vielä viisivaiheiset, simppelin tiivistetyt vinkit sijoittamisen ja säästämisen aloittamiseen netistä löytyvään asiantuntijatietoon pohjautuen.

1. Tee laskelmat

Ennen säästämisen ja sijoittamisen aloittamista on ehdottoman hyvä havannoida oman talouden tuloja ja menoja – sekä ylipäätään sitä, kuinka paljon ”ylimääräistä” sinulta voisi kuukausittain säästöön liietä. Tämän ylimääräisen summan ei todellakaan tarvitse olla suuri, vaan pienikin kuukausittainen säästö tuo mukanaan mahdollisuuden pitkäjänteiseen vaurastumiseen.

Esimerkiksi Nordnetin sijoitustoimintaan erikoistuneen talousasiantuntijan Martin Paasin mukaan kätevä laskukaava kuukausittaisen sijoitussumman selvittämiseen on 3-5% kuukausittaisesta nettotulosta. Eli, mikäli kuukausipalkastasi jää verojen maksun jälkeen käteen vaikkapa 1 500 euroa, voisi kuukausittainen säästösumma majailla vaikkapa 45-75 euron välillä.

Säästämisen aloittamiseen pätee kuitenkin sama nyrkkisääntö kuin raha-asioiden hallintaan ylipäätään: oma talous tulisi olla aina tasapainossa. Tästä syystä säästöön kannattaakin laittaa aina yksinkertaisesti sellainen summa, mikä sisimmässä sopivalta tuntuu.

Sivustoltamme löytyvä budjettilaskuri voi auttaa sinua selvittämään, kuinka monta euroa kuukaudessa tai vuodessa sinulta voisi liietä säästämisen ja sijoittamisen pariin.

2. Lue, kerrytä tietoa, opiskele

Tämä on varmasti monille se ensimmäinen seinämä sijoittamisen ja säästämisen aloittamiseen. Tietoa tai omia kokemuksia aiheesta ei välttämättä ole, eikä sijoitus- ja säästämisen opiskelu välttämättä houkuta, jolloin asia jää lopulta unholaan. Tämä onkin harmi, sillä suurta ”opiskelua” sijoittamisen aloittaminen ei todellakaan vaadi.

Sijoittamisen aloittamisesta on tehty lukuisia erilaisia, helposti lähestyttäviä oppaita, ja aiheesta kerrotaan ja keskustellaan huomattavalla laajuudella myös Internetin ihmeellisessä maailmassa. Jo yksittäinen Google-haku voikin tuoda sinulle muutaman klikkauksen myötä arvokasta tietoa sijoittamisen aloittamisesta.

Monet asiantuntijat suosittelevatkin aloitteliville sijoittajille sijoitusrahastoja, sillä suora osakesijoittaminen vaatii yksilöltä huomattavasti enemmän paneutumista asiaan. Sijoitusrahastoihin sijoittaminen voidaankin nähdä loistavana ensisysäyksenä sijoittamisen ”opiskeluun”, sillä tämä alkuaskeleen ottaminen tuo usein mukanaan oman motivaatiolisäyksensä lisätiedon hamstraamiseen.

3. Määritä tavoitteesi, luo suunnitelma

Säästäminen ja maltillinen sijoittaminen on erittäin hyödyllistä tilanteessa kuin tilanteessa, mutta tätä operaatiota aloitteassa on toki aina paikallaan pohtia, millä tavoitteella rahaa säästöön laitat. Haluatko taata säästämisellä paremmat varat vuosikymmenten päässä odottavalle eläkeiälle vai onko tarkoituksena kerryttää sukanvarteen esimerkiksi oman asunnon hankkimiseen vaadittavaan käsirahaan?

Tavoitteiden määrittelemisessä tärkeintä onkin säästämisen ja sijoittamisen ajanjakson havainnointi. Tuottomahdollisuutesi ovatkin aina sitä paremmat, mitä pidempi sijoitusajanjakso on kyseessä. Pienellä aikavälillä pörssikurssien heilahtelut voivat syödä säästöjen tuotot äkistikin pois, mutta pitkässä juoksussa kurssi on kuitenkin aina kasvamaan päin. Ja niin ovat säästösikin.

4. Riski ja tuotto – mihin olet valmis?

Sijoitussuunnitelman tekoon liittyy myös päätös riskin tasosta. Nyrkkisääntö riskin suhteen onkin selvä: mitä enemmän tuottoa tavoittelet, sitä suuremmat riskit sijoituksessa usein piilee. Korkean riskin sijoitus saattaa siis tuoda mukanaan hyvinkin nopeaa, ja korkeaakin tuottoa, mutta toisaalta sijoitetut varat saattavat haihtua tappioiden myötä kuin se kuuluisa pieru saharaan.

Matalampi riski taasen merkkaa useimmiten pientä tuottoa. Sijoittamisen ja säästämisen aloittamisessa kannattaakin siis pohtia tarkkaan, millaiseen riskinottoon olet rahojesi kanssa valmis. Aloittelevan sijoittajan kannattanee aloittaa säästäminen pienellä riskillä – etenkin mikäli suunnitelmissa on pitkäjänteinen säästäminen. Pitkän aikavälin – 20-30 vuoden aikajänteen – säästämisessä korkoa korolle -ilmiö tuokin omat hyötynsä tuottavuuteen eikä pörssikurssien notkahteluista ei tarvitse säästäjän pahemmin stressata.

Riskiä voi pienentää myös sijoituksia hajauttamalla – esimerkiksi eri toimialoihin tai kohdemaihin liittyen. Myös säännöllisesti kuukausittain sijoittaminen on hajauttamista (ajallinen hajauttaminen). Esimerkiksi sijoitusrahastoihin sijoittamisessa on taasen hajauttaminen jo valmiiksi mukana, sillä nämä rahastot on usein koottu monista erilaisista arvopapereista, kuten monien eri yritysten osakkeista ja/tai korkosijoituksista.

5. Älä epäröi vaan aloita!

Tiedonkeruun ohella sijoittamisen suurin kynnys on varmasti tämä – itse toiminnan aloittaminen. Siksi viimeisin, ja samalla tärkein, yksittäinen ohje onkin tomera. Aloita. Mitä aiemmin sijoittamisen aloitat, sitä paremmat ovat tulevaisuuden näkymäsi – niin simppeliä se on.

Suuria rahasummia ei tarvitse alkuun sijoituksiin kiinni lyödä vaan esimerkiksi 20 euroa kuukaudessa riittää. Tällaisia pieniä summia säännöllisesti sijoittavan kannattaakin hyödyntää rahastoja, joissa on matalat kulut ja kustannukset. Tällöin korkoa korolle -efektin saa hyödynnettyä kerrottujen ohjeiden mukaan paremmin ja tehokkaammin. Minimisijoitussummat vaihtelevat eri rahastojen välillä noin 10-20 euron välillä, eli pienilläkin summilla pääsee siis hyvin alkuun.

Osakkeisiin sijoittaminen voi tulla kysymykseen, mikäli sijoituksiin käytettävä alkupääoma on suurempi. Osakekauppoihin liittyy nimittäin aina korkeammat kustannukset kuin rahastojen ostaminen, jolloin osakkeita kannattaa hankkia aina kerralla enemmän kulujen minimoimiseksi. Pienille sijoittajille ne siis eivät suoranaisesti sovi.

Mikäli pelkäät menettäväsi rahasi sijoittamisen pauloissa, voimme kertoa sinulla, että huomattavasati todennäköisemmin rahasi häviävät niitä sohvatyynyn sisällä jemmaillessa. Vuotuinen 2% inflaatio ”syö” nimittäin 1 000 euron summasta lähes puolet 30 vuoden ajanjaksolla. Mikäli taasen sijoitat saman 1 000 euron rahasumman kerralla 7% vuotuisella tuotolla varustettuun rahastoon, on tuo 1 000 euron sijoitus kasvanut 30 vuoden päästä 8 116,50 euroon.

Mikset siis aloittaisi sijoittamista jo tänään?

Sijoituslaskuri: Helppo mutta hyödyllinen työkalu!

Sijoittaminen voi siis kuulostaa vieraaseen korvaan työläältä, riskaabelilta ja kaiken kaikkiaan monimutkaiselta sekä runsaasti rahaa vaativalta projektilta, mutta todellisuudessa toiminta on tästä kaukana. Sijoittaminen onkin mahdollista aloittaa hyvinkin pienillä summilla, jollaisia meistä jokainen saa kuukausibudjetista irti vaikkapa vain hiiren verran parempia valintoja tekemällä oman arjen osalta.

Järin työlästäkään sijoittamisen aloittaminen ei ole, etenkin mikäli sijoitat kuukausittain rahastoihin, jolloin korkoa korolle -ilmiön saa helpoiten hyötykäyttöön. Matalakuluiset rahastot ovatkin tässä tapauksessa loistava paikka sijoittamisen aloittamiseen, eikä rahastojen hallinnointikulut syö korkoa korolle -tuottoja hyppysistäsi pois.

Aloittelevien sijoittajien kannattaa kuitenkin aina muistaa, että korkoa korolle -sijoittaminen on aina pitkäjänteistä puuhaa. Pikavoittoja on siis turhaa haihatella, ja ajoittaiset, sattumanvaraiset pörssinotkahtelut saattavat syödä tuottoja hetkellisesti pois nopeastikin. Nämä ovat kuitenkin täysin normaaleita skenaarioita sijoittamisen piirissä, ja mikäli korkoa korolle -ilmiöstä haluaakin ottaa kaiken tehon irti, on pää pidettävä kylmänä sijoituksia seuratessa. Pitkällä aikavälillä tämä pään viileys palkitaan.

Sivuiltamme löytyvä korkoa korolle -sijoituslaskuri helpottaa sinua siis sekä hahmottamaan tulevaisuuden tuottoja erilaisilla sijoittamisen malliskenaarioilla että koko korkoa korolle -ilmiön vaikutusta sijoittamisen ja säästämisen piirissä.

Toivon mukaan sijoituslaskuri voi myös avittaa aloittelevia sijoittajia niin tavoitteiden ja suunnitelmien luomisessa kuin myös itse sijoittamiseen innostumisessa.F