Rakennusala on ollut viime aikoina Suomen talousuutisten kärjessä, jokseenkaan ei myönteisessä valossa. Kaksi merkittävää rakennusliikettä, Kesälahden Rakennus ja Siklatilat, ovat nyt ajautuneet konkurssiin.

Kesälahden rakennus hakeutui konkurssiin 01.09.2023

Vuonna 1975 perustettu joensuulainen rakennusliike, Kesälahden Rakennus, on asetettu konkurssiin viime perjantaina. Suomen Asiakastiedon mukaan ”Kesälahden Rakennus teki vuonna 2022 noin 5,3 miljoonan euron liikevaihdolla yli neljän miljoonan euron tappion.” 

Mainos

Kesälahden Rakennus on toteuttanut useita suuria rakennushankkeita Pohjois-Karjalassa.

Yritys hakeutui jo viime joulukuussa yrityssaneeraukseen, joka päättyi kesäkuussa.

Vielä vuonna 2018 yhtiön liikevaihto oli yli 12 miljoonaa euroa. Karjalaisen mukaan yrityksen kokonaisvelat ovat miljoonaluokkaa ja yrityssaneeraukseen hakeutumisen taustalla oli yrityksen ajautuminen pahoihin rahoitusvaikeuksiin sen jälkeen, kun Parikkalan kunta keskeytti koulun korjaushankkeen rakennustyöt ja pidätti siihen liittyvät maksuerät.

Siklatilat konkurssiin 04.09.2023

Tupoksen kylässä Limingalla toiminut Siklatilat jätti konkurssihakemuksen Oulun käräjäoikeuteen maanantaina. Rakennusliike pyöritti vuonna 2021 noin 107 miljoonan euron liikevaihtoa ja teki Suomen asiakastiedon mukaan 568 000 euron liikevoiton. 

Konkurssihakemus koskee vain Siklatiloja, joka toimi konsernin rakennusliikkeenä. Se on toteuttanut muun muassa asuntoja, kouluja, päiväkoteja ja liikerakennuksia.

Siklan konsernijohtaja Janne Nieminen kuvaili yhtiön haasteita seuraavasti: ”Yhtiön projekteista suurin osa on ollut vähintään kohtalaisesti kannattavia, mutta voimakkaasti nousseet materiaali- ja työkustannukset, ajoituksellisesti epäonnistunut tehdasinvestointi, muutama voimakkaasti tappiollinen hanke, muuttunut korkoympäristö ja rahoituksen kiristyminen sekä saneerausmenettelyn aiheuttamat riitautumiset eräissä hankkeissa ajoivat meidät maksukyvyttömäksi.”

Siklatiloilla oli tammikuussa saneerausmenettelyn alkaessa yhtiön tiedotteen mukaan yli 50 miljoonan euron tilauskanta. Tilauskannasta on kuitenkin menetetty suuri osa saneerausmenettelyn aikana, ja osa sopimusten purkamisista on johtanut riitaisuuksiin.

Nieminen otti kantaa yrityssaneerauslakiin toteamalla, että rakennusliikkeen saneeraus, erityisesti kun kyse on perustajaurakoinnista, on erittäin haasteellista. Hän totesi: ”Yrityssaneerauslaki ei tunne asuntokauppalakia, ja näistä aiheutuu juridisesti erittäin haastavia tulkintatilanteita. Yrityssaneerauslaki on auttamatta vanhanaikainen, enkä voi suositella kenellekään rakennusliikkeelle yrityssaneerausta tämän kokemuksen perusteella.” 

”Jos yhtiö ajautuu konkurssiin, löytyy ratkaisu, miten asunto-osakeyhtiön rakentamista voidaan jatkaa, mutta yrityssaneerausta ei tunneta. Kesken jääneiden asunto-osakeyhtiöiden kohdalla ollaan juuri sen takia siinä tilanteessa, että työmaat ovat seis, koska niiden jatkamiseen ei ole löytynyt ratkaisua”, Nieminen kertoi HS:lle.

Siklatilojen emoyhtiön, Siklan, sekä konsernin toisen tytäryhtiön Siklaelementtien osalta, saneerausmenettely etenee normaalisti Niemisen mukaan. Hän myös mainitsi, että yritysten ohjelmaehdotukset tullaan esittämään velkojille syyskuun aikana.

Ongelmat laajoja

Rakennusalan ongelmat ovat laajempia kuin näiden kahden yrityksen konkurssit. Rakennusalalla ongelmia oli havaittavissa jo aiemmin, kun esimerkiksi Jukkatalo, joka pyöritti noin 95 miljoonan euron liikevaihtoa, ajautui konkurssiin

HS Visio kertoi kesäkuussa, että ”tammikuun ja kesäkuun puolenvälin aikana konkurssiin oli asetettu jo noin 270 rakennusalan yhtiötä”. Tämä luku oli noussut elokuun loppuun mennessä lähes 390 yhtiöön. Konkurssien määrä on siis huomattavasti suurempi verrattuna aikaisempiin vuosiin.

Rakennusalan kriisi vaikuttaa suoraan työntekijöihin, yhteistyökumppaneihin ja sidosryhmiin. Esimerkiksi Siklatilojen kohdalla yrityksessä oli töissä neljä henkilöä konkurssiin hakeutuessa, ja 37 työntekijää oli lomautettuna. Tämä on merkittävä pudotus, kun otetaan huomioon, että yhtiön henkilöstöön kuului vielä vuonna 2021 95 ihmistä.

Saatat pitää myös näistä

Suomen parhaat osinko-osakkeet 2024

Tässä artikkelissa käymme läpi parhaat osingonmaksajat 2024 Helsingin pörssistä (päivitetty 7.2.24). Osakkeet…

Nokian osake: näkymät vuodelle 2024

Mikäli yhtiö onnistuu yllättämään ja pääsee tavoitteisiinsa, pitää analyytikoiden nostaa reilusti omia ennusteita ja tavoitehintoja Nokian osakkeelle

Muhkea 4,3 miljardia dollaria sakkoja: tunnetun pörssin toimitusjohtaja eroaa

CZ eroaa toimitusjohtajan tehtävästä ja myöntää syyllisyytensä Maailman suurin kryptovaluuttapörssi Binance on…

Kempower osake 2024: näkymät tulevaisuuteen

Suomalainen Kempower osake on noussut suuren yleisön tietoisuuteen poikkeuksellisen kasvun ansiostaan. Yhtiö…